perjantai, 19. joulukuu 2008

Ei otsikkoa

Tänään oli ihan kiva päivä, joo. Sain yhdeksän lahjaa, kivaa. En tiedä miten pärjään jouluun asti. Koska aina kun meen mun huoneeseen, niin siinä kirjahyllyn edessä ne lahjat jököttää ja houkuttelee mun käsiä repimään ne auki! En tiedä oikeesti kuinka kestän. Jouluun on siis vielä neljä päivää, siis NELJÄ päivää, kamalan kauan.. Oli pakko avaa kuitenkin yksi lahja. Sieltä tuli sellanen ihanan söpö, pieni Hello Kitty -pyyhe AW, ja sitten sellanen eläintarra-arkki, todella söpö lahja. Sain sen yhdeltä luokkalaiselta Siljalta. Aika noloo muuten, kun yks Valeria anto mulle lahjan, mutta sitten mulla ei ollut sille mitään. Noloa! Lupasin kuitenkin tuoda sille jotain sitten joululoman jälkeen. Vaikka se sano ettei tarvii. Vien kuitenkin. Ja huomenna - lauantaina - kirkko. Siis niille jotka on tavallisessa uskonnossa, evankelisluterilaisessa. Niinkuin minä. Niille muille on sellanen joku vaihtoehtotilaisuus. Mutta kuitenkin, kymmeneen kouluun, AH!

Niin. Haluaisin alkaa tekee jotain sarjakuvaa. Siis piirtämään sarjakuvaa. Jotain kauhun, fantasian ja romantiikan sekoituksesta. Mutta kun ei täällä mielikuvituksettomassa päässä synny mitään hyviä ideoita. Tai, kyllä täällä ehkä edes ihan pikkuisen jotain mielikuvitusta on, koska oon mä jo kaksi tarinaa saanut valmiiksi. Kummassakin 15 pitkää osaa. Ja nyt oon kolmatta alottamassa. Siis kolmatta tarinaa. Sekin on typerää, kun ei koulussa saa otta ilmaisutaitoa ja kirjallista ilmasua kumpaakin valinnaiseksi. Tulis muuten muka liikaa äidinkieltä. Eihän äidinkieli ole edes raskasta. Mutta koska kumpaakin ei saa ottaa, otan varmaan kirjallisen ilmaisun, kiinnostaa ehkä enemmän. Vaikka kyllä mä näytelläkkin tykkään, ja osaan, ainakin vähän.

Katsoin tänään varmaan kaksi tuntia noita Antikun ja Gazeten videoita youtubesta. Yksi oli sellanen Aoi and Kai hug. Se oli tosi söpö, siinä Kai ottaa Aoin syliin ja ne halaa! Kelpais mullekkin. Siis hali joltain Antikun tai Gazen jäseneltä. Puuh. Epäreilua. Muuten, tajuttiin tänään yhden Adan kanssa, että Ruki on varmaan homo. Siis sellasen videoin perusteella. Koska aina kun ne on kuvauksissa, eikä kukaan nää, niin Ruki kattoo kattoon ja kourasee Reitaa, öhöm, vähän herkistä paikoista. Ällöttävää. Reita parka .
Ja sitten myös Kai parka. Koska Kai on oikeelta nimeltää Uke. Hassua. Uke on katsos alistuva. Tai siis se tarkoittaa alistuvaa. Ja Kai on muutenkin alistuva. Kun vaikka kaikki Gazen jäsenet kiusaa sitä - Kaita siis - niin se tekee silti niille ruokaa ja on kiltti. Epäreilua Kaita kohtaan!
Kai on kuitenkin niin söpö, niinku Reitakin. Reitan hampaat on tosi suloset! Hahhah. Katoin yhden videon missä se sanoo 'Allright!', niin siinä näkyy sen hampaat! Suloset! X3

Mulla on muuten kaikki Death Notet mitkä on ilmestynyt. Tai no, seitsemättä ei vielä ole, mutta aion ostaa sen. Nimittäin rahani meni kalliiseen - 6.50 e - Hello Kitty -lehteen, niin en voinut ostaa sitä Death Note 7:aa. Mutta alan säästämään rahaa siihen.
Muuten, ihanaa. Iskä lupas antaa mulle joululahjaksi 80 euroo, jos saan kokeista hyviä numeroita, ja olen saanutkin. Niin saan sitten ehkä iskältä sen 80 e! Jippii! Sitten meen ainakin vähän shoppailemaan. Pitäis ostaa ainakin uusia t-paitoja, sukkia.. Ja vaikka mitä. Ehkä jotkut
farkutkin ois todella kivat. Ja sitten tietenkin paljon kivoja tavaroita Bliposta! Tietenkin.

Mutta. Mä lähden nyt tästä. Eihän kukaan jaksa LIIAN pitkiä merkintöjä lukea, joten menen nyt tästä. Menen joko ideoimaan mun tulevaa kirjaa, tai sarjakuvaa, tai sitten meen pelaamaan Simsiä. Ei voi tietää.

torstai, 18. joulukuu 2008

Blogin avaus

Tämä on siis blogini, tai päiväkirjani, melkein. Eihän tämä mikään päiväkirja ole, koska tämä on täysin julkinen, näytössä kaikille. Tämä blogi - tai päiväkirja, ihan sama - on ainakin kymmenes tekemäni. Joko kyllästyn kirjoittamaan tuohon samaan, tai en vain jaksa. Hassua, tiedän. Mutta tätä blogia ajattelin nyt yrittää pitää ihan hyvän aikaa pystyssä. Blogiini siis kirjoitan turhia ja merkityksettömiä mietteitäni, teille siis merkityksettömiä.
Yleensä merkinnät tulevat mielialani mukaan. Jos olen surullinen, merkinnästä tulee yleensä masentava ja.. jotenkin kai surullinen. Jos olen taas iloinen ja energinen, saatan innostua kirjoittamaan ihanan paljon tekstiä, ja toivon, että TE jotka luette blogiani, lukisitte jotkut pitkätkin merkinnät.

Arkisten, tylsien ja päivittäisten tapahtumien lisäksi, julkaisen tänne vähän väliä novelleja, tarinoita, runoja. Kirjoittaminen vain on NIIN ihanaa. Rakastan sitä mielettömästi, varsinkin luovaa kirjoittamista. Kun saa pukea kirjaimet sanoiksi, sanat lauseiksi, lauseet kappaleiksi, kappaleet tarinaksi. Se on niin todella mahtavaa, siitä nauttii, jos siitä tykkää!

Jotte pystyisitte paremmin tajuamaan tästä tylsästä elämästäni, voisin kertoa myös vähän itsestäni. Eli, en ole tavallinen massanmukana kulkija. Olen oikeastaan aika erikoinen, pukeutumistyyliäni ajatellen. Olen lyhyesti sanottuna lolita-decora-katutyyli ernu . Eli jos tajusitte, ja jos ette, kerron mitä 'lolita', 'decora' ja 'katutyyli ernu' tarkoittavat. Kerron sen siis teille, jotka ette tiedä, eli harvoille. Lolita tarkoittaa japanista lähtöisin olevaa pukeutumistyyliä, joka yhdistelee viktoriaanista tyttömäisyyttä ja lapsuuden viattomuutta. Tarkoitus on näyttää söpöltä, nukkemaiselta. Decora puolestaan tarkoittaa japanista lähtöisin olevaa katutyyliä, jossa pukeudutaan kaikenlaiseen pirteään, söpöön, iloiseen ja lapsekkaaseen. Värejä yhdistellään niin kuitenkin, että ne näyttää hyvältä yhdessä. Decorassa pukeudutaan iloisiin ja pirteisiin väreihin, kuten pinkkiin, keltaiseen, vaaleansiniseen yms. Olen itse aivan hullaantunut Japaniin, ja kaikkeen suloiseen. Mangaakin luen. Mm. Death Notea, Fushigi Yugia, Princess Aita ja te Dreamingia. Harrastan ihanaa japanilaista klubitanssia, para paraa. Kotona harrastelen usein laulamista, tanssimista, ja kirjoitan todella paljon. Mm. runoja, tarinoita ja novelleja. Olen luonteeltani kamalan energinen, erityisesti iltaisin. Rakastan kaikenlaista söpöä, ja lempivärejäni on melkein kaikki. Minulla on myös oma kissa, Ilta. Se on 6-vuotias mustavalkoinen maatiaiskissa. Toivottavasti tämä valaisi asiaa.

Tämä oli siis blogini avaus - sepustus taustastani kirjoittajana ja Japanin ihailijana, muunmuassa. Tulevaiduusessa - jatkossa siis - aion kirjoitta tänne minkä kiireiltäni ehdin, mutta tämä merkintä - avaus - loppuu nyt tähän, kiitos.